Kirppistelyä ja siirtokuvin koristellut ruukut

Viime sunnuntain upea sää sai puutarhahormoonit kunnolla hyrräämään! Millään ei olisi malttanut sisälle tulla edes syömään tai kahville. 
Olin suunnitellut aloittavani kasvihuoneen siivouksen ja kerrankin suunnitelma piti! 
Alkuun pieni inventointi tavaroista eli purkeista ja purnukoista sekä kasvatusastioista. Näiden kanssa mentiin tällä kertaa järki edellä ja aika monta astiaa lähti kiertoon. Roskiin en toki heittänyt kuin rikkinäiset ja muut laitoin Facebookin Roskalava -ryhmään. Sieltäpä ne löysivätkin pian uuden kodin. Tässä toteutan tuota edellisen postauksen ekologisuus ja kierrätysajatusta sillä itselle tarpeeton voi todellakin olla toiselle tarpeellista. 

Kun kasvari oli siivottu ja järjestetty uudelleen niin lähdimme tyttären kanssa kirpparille ostoslistan kera. Siivotessa olin huomannut yhden jos toisenkin epäkohdan joka vaati korjaamista. 
Kävimme vain yhdellä kirpputorilla, keskustan Kirppis Ruususella. Alkuun näytti että tyhjin käsin joutuu lähtemään, mutta sitten ihan loppupään pöydistä löysin etsimäni. Ja mitäkö ne olivat? 

Ruukutuspöydän vahakangas oli jo parhaat päivänsä nähnyt, joten siihen etsin uutta. Lisäksi kesäkukkaravinteen muovinen purkki oli niin auringon haalistama ja kansikin rikki, että uusi säilytyspurkki oli myös ostoslistalla. 


Ensin löysin tuon ihanan kannellisen emalikattilan ja sitten tuon romanttisen, ruusuisen vahakankaan ♥ Yleensä kun jotain menee etsimään niin sitä ei varmana löydy. Siksi olinkin ikionnellinen näistä. Eikä tarvinnut ostaa uutta vaan vanha sai uuden kodin. 

Käytiin me sitten marketinkin kautta ostamassa multaa ja muutamia orvokkeja sekä pari muraattia. Ulko-oven viereiset amppelit saivat orvokki-istutukset ja haalistuneet callunat joutivat värien edestä pois. 


Kaupasta tarttui mukaan myös pieni, mutta riittoisa purkki kalkkimaalia. Siivotessa ja ruukkuja pyöritellessä sain idean maalatuista ja koristelluista ruukuista. Kun siivoushommat oli tehty levittelin maalaustarvikkeet pöydälle ja aloin sutimaan. 
Kalkkimaali on siitä mukavaa maalia, että se on todella nopeasti jo kosketuskuivaa. Ruskeista terrakottaruukuista tuli kauniin valkoisia alta aikayksikön! 

Saattoi vähän lähteä lapasesta....
Pinnasta tulee mukavan mattainen ja ei-niin-tasainen, mikä onkin tässä tapauksessa tyyliin sopivaa. 
Pinterestistähän löytyy vaikka mitä ja mm. näitä siirtokuvia joita olen talletellut omalle tililleni. 


Näitä kun siirretään mille pinnalle tahansa niin tekstillisissä kuvissa tärkeää on se, että kuva on peilikuva. Että teksti on sitten valmiissa oikeinpäin. Näitä peilikuva kuvia on paljon jo valmiiksi tuolla Pinterestissä ja mm. Paintilla kuvan kuin kuvan saa käännettyä peilikuvaksi. 

Tulostelin muutamia pelkästään tekstillisiä siirtokuvia sekä vintage -henkisiä kukkakuvia. Aurinko lie pehmittänyt pääni kun tuollaisiin romanttisiin kuviin nyt haksahdin :)
Leikkasin kuvia vähän pienemmäksi, mutten kuitenkaan ääriviivoja myöten. Sovittelin sitten kuvia ruukkujen sivuille ja katsoin samalla oikean kokoiset kuvat oikean kokoisille ruukuille. 



Kuvan siirtämiseen käytin Art Medium -liimalakkaa. Olen tilannut sitä puolen litran purkin muistaakseni Sinelliltä. 
Kuvan pinta sivellään tuolla liimalakalla kauttaaltaan ja kerrosta saa olla ihan reilusti, että kuva siirtyy hyvin. Tämän jälkeen kuva laitetaan haluttuun kohtaan ja silitellään paikoilleen niin ettei ruttuja paperiin jää. Tämän jälkeen kuva saa kuivua ainakin vuorokauden.



Kun liima on kuivunut, aloitetaan kuvan hiertäminen esiin. Aluksi kuva kostutetaan kunnolla. Tähän käytin tavallista keittiösientä. 



Kuvio alkaa kastuessaan erottua selvemmin. Sitten vaan aletaan hiertämään. Reunasta kuvan keskellepäin sormella hankaamalla paperi alkaa rullautumaan ja kuvaa tulemaan esille. 



Näin jatketaan kunnes paperi on kokonaan saatu pois ja kuva on tullut esille. Kannattaa tämäkin tehdä alkuun varoen, sillä liian voimakas hankaaminen voi saada kuvankin irtoamaan. Oikean tekniikan löytää kyllä aika helposti kokeilemalla. 



Tässä ruukussa kuvion valinta osui todella nappiin ja kuva näyttää siltä kuin olisi aina tuossa ollut. 
Näitä oli niin kiva tehdä, että huomaamatta tuli aika monta :)





Enkä aio tähänkään lopettaa vaan mielessä muhii koko ajan uudet mallit. Tuo kalkkimaali on todellakin riittoisaa, vaikka onkin tuollainen pieni purnukka. Ja näitä terrakotta ruukkujakin mulla riittää, joten taidan laittaa pienen ruukkutehtaan pystyyn! 
 
P.S. Jos innostuit tekniikasta niin täällä ja täällä 
on aikaisemmista askarteluistani juttua. Olen samalla tekniikalla siirtänyt kuvia puulle ja kankaalle ja molempiin toimii hyvin.  

16 kommenttia

  1. Tulipa todella kivat ruukut. Kiitos ohjeista ja linkeistä.
    Ihanaa toukokuuta sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Toukokuu onkin yllättänyt positiivisesti tänä vuonna :)Ihania toukokuun päiviä sinullekin!

      Poista
  2. Kaunista jälkeä yksinkertaisella tekniikalla. Tuota pitää kyllä kokeilla. Käyn vielä kurkkaamassa linkit ja ohjeet. Kiitos ~Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja ole hyvä ♥ tämä on kyllä mukavaa puuhaa :)

      Poista
  3. Hyvät löydöt teit kirpparilta ja nätit purkit tuli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Kerrankin löytyi sitä mitä lähti etsimään :)

      Poista
  4. Ooh, tulipas nätit noista kukkaruukuita koristelun jälkeen! ♥

    Minulle tuntuu aina kirppistelyn kanssa käyvän niin, että jos oikein kovasti haluan lähteä sieltä jotain löytämään, niin en yleensä löydä mitään. Sitten kun ihan ohimennen poikkean, vieläpä hirmuisessa kiireessä ennen sen sulkemisaikaa, niin tavaraa tuntuisi löytyvän vaikka kuinka paljon! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Noin minullekin yleensä käy, mutta tällaiset poikkeukset on kivoja :)

      Poista
  5. Kaunis emalikattila ja nostalgiaa henkiviä kukkaruukkuja. Kyllä noihin kelpaa istutella. Kelpais mullekin:)

    VastaaPoista
  6. Hyvät kirppislöydöt! Mä en ole aikoihin käynyt kirpputoreilla, kun yleensä käy juuri niin, ettei löydä mitään, mitä etsii.. Tulipa tosi kivoja ruukkuja! Jos vaan on joskus ylimääräistä aikaa, niin täytyy kokeilla tuota tekniikkaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös! Tämä on nopea tekniikka ja voi jakaa tekemisiä vähän eri päiville jos ei aikaa tahdo löytyä. Kannattaa kokeilla :)

      Poista
  7. Oi miten ihania ruukkuja niin suloisen kauniita♥ Minua pikkuisen hymyilytti tuo "saattoi lähteä vähän lapasesta..":) Sitä kun oikein jostain innostuu niin huomaamatta niitä on vaan tehtävä, tehtävä, tehtävä..:) Aurinkoa ja iloa viikkoosi♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ Oon löytänyt itsestäni tällaisen romanttisenkin puolen :) Mulla tahtoo useinkin lähteä keulimaan kun oikein innostun, mutta haittaakos tuo! Ihanaa viikkoa ja toukokuun loppua sinullekin ♥

      Poista
  8. Kivoja kirppislöytöjä ja tosi hienot ruukut! Tuo onkin hauska idea tuunata ruukkuja. Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Oon nyt ottanut tämän kierrätysasian ihan sydämen asiaksi ja tarkkaan mietin mitä ostan ja mitä kierrätän. Näitä ruukkuja mulle on kertynyt aikain saatossa, joten materiaalia piisaa:) Mukavaa loppuviikkoa sinullekin!

      Poista