Nyt kun kesä mennyt on...

...syksy saapuu...
Kesästä, kukista, vihreydestä ja lämmöstä luopuminen kirpaisee joka kerta. 
En ole ollenkaan syksy-ihmisiä, vaikkakin yritän opetella tykkäämään tästäkin vuoden ajasta. 
Uskon siihen, että syntymäkuukaudella on suuri vaikutus siihen minkä vuodenajan tuntee eniten omakseen. Minulla se on KEVÄT!

Siitä huolimatta syksy ja talvi tulee ja pihalla oli hommat saatettava siihen kuosiin, että pakkaset ja kylmät saavat tulla. Viime lauantai oli sellainen ulkosiivouspäivä. 
Viikolla olleet pakkaset ehtivät tehdä tuhojaan osalle kukista niin etten varmaan koskaan ole kantanut sisälle talvehtimaan näin vähän. Verenpisarat ja osan pelakuista kannoin alkuviikolla kasvihuoneeseen muka suojaan, mutta yöpakkaset olivatkin yllättävän kovia. Saa nähdä ehtivätkö kuolla. Toin ne kuitenkin vielä kiltisti sisälle vaikka aika reppanoita ovat. 


Vähän on väsyneen näköistä kukkapenkeissä, vaikkakin aika värikästä. Jalo aikomus oli puhdistaa penkit vielä ennen talven tuloa, mutta laiskuus iski. Jäipä tekemistä heti alkuun keväälle kun lumet sulavat:)


Lammen viereen kipattiin vesipalju. Tai jäätynythän se vesi oli. Aika vahva jää, joten kylmää on täytynyt ollakin. Lammen pintaakin koristi yllättävän napakka jääkerros. Ei heti risahtanut rikki kun kävin kokeilemassa;)



Siivouksen päätteeksi laitettiin savustusuuniin tulet ja grillattiin makkaraa. Kylläpä maistuikin hyvältä kun ulkona vielä syötiin! 


Huvimaja toimii meillä talviaikaan varastona. Kesäkalusteet sinne nytkin kannettiin talvisäilöön. Kuvassa olevat tikkaat olen aina ennen nostanut talveksi myös varastoon, mutta nyt virittelin niihin lyhdyt. 


Tänään muistin jopa ostaa öljykynttilöitäkin valmiiksi, että saa sitten viimeistään Pyhäinpäivänä poltella ensimmäisiä. 
Voi olla että tikkaat vielä vaihtavat paikkaakin. Varsinkin jos tulee runsasluminen talvi. Ei taida kovin houkutella lähteä kahlaamaan hangessa noita sytyttelemään. Olen sen verran mukavuuden haluinen, että pitää käydä helposti. 

Loppuun vielä minusta upea iltarusko kuva. Tältä näytti kun saatiin homma pakettiin lauantai-iltana. 
Kaunista! 


Päivät kuluu yhdessä hujauksessa nykyisin, eikä tahdo ehtiä koneen ääreen istua joka päivä. Haasteita on sadellut monesta blogista ja lupaan vastata kyllä kaikkiin niihin, mutta ajallaan. 
Kiitos kaikille teille haastaneille! 

Nyt vetäydyn pikkuhiljaa nukkumaan. Onkohan sitä tulossa vanhaksi kun se tuntuu melkein päivän parhaalta hetkeltä???

12 kommenttia

  1. Kevät on minunkin lempivuodenaikani, keväällä kun olen syntynyt. Sama homma, osa pelakuista ja verenpisaroista kärsi pakkasesta. Karsin niitä reippaasti ja vein varastoon talvehtimaan, kevät näyttää tuleeko niistä jotain. Upea iltaruskokuva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidetään peukkuja molemmille, etteivät kukat tykänneet kovin huonoa pakkasenpuraisusta;)

      Poista
  2. A ikamoisen jääklöntin on luontoäiti teidä nurmikolle jo järjestänyt. Perennapenkit ehtii vallan hyvin siivota keväällä. Itse teen useimmiten niin ja talven jälkeen roskaa tuntuu olevan vähemmän kuin syksyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehtiihän tuota sitten keväälläkin. Oli jo sellainen luovutusfiilis päällä. Keväällä sitten koko talven kerätyllä innolla!

      Poista
  3. Kevät on minullekin mieluisin vuodenaika, vaikka olen syntynyt elokuussa. Tykkään kyllä tehdä kaikkea havuaskarteluja syksylläkin;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihailenkin todella niitä sinun askarteluja! Itsellä ideoita kyllä riittäisi, mutta toteutus tökkii:)

      Poista
  4. Kesä on ehdottomasti lepparivuoden aikani heti kevään jälkeen. Luonto kun lähtee uudelleen kasvuun, mikäs sen ihanampaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä! Keväällä kaikki on vielä edessäpäin ja mieli yleensä talven jälkeen innosta pakahtumaisillaan!

      Poista
  5. Minunkin pelakuut kärsivät pakkasista, saa nähdä toipuvatko ollenkaan, eipä arvannut, että niin kauhean kylmänä käy. Minä olen kyllä pitänyt erityisesti tästä syksystä, nyt on ollut niin paljon ihania aurinkoisia päiviä, ehkä kevään pilviset ja kylmät nyt korvaantuvat. Mutta kevättä ei kyllä mikään voita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aurinkoiset päivät onkin olleet tämän syksyn pelastus. Pidetään peukkuja pelakuille!

      Poista
  6. Olen jollain tavalla samaa mieltä, syntymäkuukausi vaikuttaa lempi vuodenaikaan. Minulla se on syksy, syksyllä syntynytkin! ;) Kivat tikkaat noinkin, lupasi leutoa talvea, toivon minä ainakin ettei tulis paljoa lunta. Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä taisi lupailla leutoa keliä tälle talvelle. Toisaalta se kyllä kelpaa, mutta lunta silti toivoisin enemmän kuin nimeksi asti. Mukavaa loppuviikkoa sinullekin :)

      Poista