Testilaboratoriosta päivää!

Näin Palmusunnuntain ratoksi pistin pystyyn testilaboratorion. Leivoin tuossa aamusella suolaista piirakkaa, johon tuli mm. suippopaprikaa. Riivin siitä siemenet talteen ja annoin leipomisen ajan kuivahtaa talouspaperin päällä. Kun pääsin kylvöhommiin, päätinkin samalla kokeilla erilaisia kylvöalustoja. Testiin pääsi normaali hajakylvö rasiaan, jossa kylvöalustana on Novarbon taimi-ja kasvatusmulta. Sen lisäksi kylvin siemeniä myös Jiffy- turvebriketteihin sekä Rombergin 100% kookosnappeihin. 

 Nämä kookosnapit on mulle ihan uusi tuttavuus ja törmäsin niihin Kärkkäisellä. Pakkauksessa on 50 kpl kookosnappeja, joiden materiaali siis kookos substraatti. Napit sisältävät myös NPK- lannoitetta. Hintaa en valitettavasti tarkalleen muista, mutta mielikuva on, että edullisempia kuin Jiffyt. 

 Tässä alustan kasteluvaiheessa huomasi sellaisen eron, että kookosnapit olivat hetkessä imeneet itsensä turvoksiin. Jiffyjä jouduin kääntelemään moneen kertaan ja sittenkin ne turposivat vain puolittain. Olisivatko päässeet jotenkin extrakuiviksi talven aikana kun olivat jo viime keväältä? En tiedä. 

 Kuvassa kaksi ylintä nappia ovat noita kookosnappeja. Tästäkin näkee tuon eron napin turpoamisessa. 
Nyt jään jännällä odottamaan mitä tapahtuu ja mikä alusta puskee ensimmäisenä taimia. 

Laborantti toivottelee mukavaa Palmusunnuntain jatkoa jokaiselle!

Ai niin, meinasi unohtua. Tässäpä tuotos, josta koko homma sai alkunsa:
Kinkkupiirakka!

 Tämä menee ystäväni Baby Shower- kutsuille maisteltavaksi. Ehkä jätän vähän kotijoukoillekin....

Ensimmäiset itäneet

Monessa blogissa on jo vilahdellut kaikenlaista vihreää kylvösten muodossa. Osalla taimet on ehtineet jo varsin tanakoiksi. 
Mulla käynnistyminen on ollut hieman hitaampaa ja toisaalta ihan tietoistakin. Yleensä olen innoissani kylvänyt jo helmi-maaliskuun vaihteessa kaikkea mahdollista ja sitten viimestään huhtikuulla olen ihmetellyt, että mitä näiden honkeloiden kanssa oikein tehdään kun uloskaan ei pääse istuttelemaan vielä pariin kuukauteen. 
Edellisessä postauksessa kerroin kylväneeni samettikukkaa ja tähtisilmää. Molemmat ovat itäneet ja vieläpä aika nopeasti. 



Maaliskuun 1.pvä laitoin kookosnappeihin itämään Himalajan jalkalehden siemenet, mutta niissä ei näy mitään merkkiä vielä. Joten odotellaan, odotellaan....

Nytpä voisi tutkia tarkemmin noita varastoon kertyneitä siemeniä, josko laittaisi lisää itämään. Mulla on paha tapa säilöä vanhojakin siemeniä, vaikka itävyys niissä ei enää ole kovinkaan taattua. En vaan raaski heittää poiskaan. Ja kuitenkin joka syksy tulee kerättyä omista kasveista siemenet talteen. Kierre on loputon....



 
 

Se on kuulkaas Maaliskuu kohta puolessa välissä!

Ja se taas tarkoittaa sitä, että Kevät on ihan kulman takana!
Senpä kunniaksi laitoinkin asiat tärkeysjärjestykseen ja suunnittelen täyttä päätä meidän terassin uudelleen sisustamista.  
Se kaipaisi vähän piristystä viime vuodet vallinneeseen ilmeeseen. Kalusteita pitäisi karsia, jotta siitä saisi tilavamman ja sitä kautta viihtyisämmän. Kahlailin taas tuolla Pinterestissä ja sieltähän sitä ideaa sitten pukkaa.

Tällainen keinu olis kiva:

Great porch swing.  Depending on the color of the house, this will be painted a fun, complimenting color.

Tähän tarvitsisi vain vanhasta puutarhakeinusta tuon istuinosan ja sitten pätkät kettinkiä ja pari ripustuskoukkua. Vähän maalia pintaan ja á vot! Ja tietysti ihania tyynyjä ja huopa somisteeksi <3
Tässäpä voisi sitten keinutella kahvi tai teekupposen kanssa ja vain nautiskella. 
Lisäksi muutama tuoli ja pöytä, jotta voi vähän isommalla porukalla istuskella ja kaffitella. Nykyinen kuuden hengen pöytä on hieman liian hallitseva tuohon tilaan, kun emme juurikaan syö kesäisin terassilla. 
Lattialle voisi laittaa pari värikästä räsymattoa ja poimia niistä tyynyihin värit. 
Ja somisteeksi tietysti paljon kukkia! 

 räsymatto lime/pinkki
 
Quiero despertarme por la mañana y poder tomar el té en este precioso y acojedor balcon con vistas de ensueño.

Täytyykin käydä katsomassa mummun mattoja, josko sieltä löytyisi sopivaa. 

Näillä leveysasteilla ei tuonne pihalle ole vielä mitään asiaa. Kukkapenkitkin on lumen peitossa. Tässä sen hyvin huomaa, että Suomi on pitkä maa, kun toiset bloggaajat puhdistelevat penkkejä jo täyttäpäätä ja meidän toisten on tyytyminen viime vuotisten kuvien selailuun tai netissä surffailuun :)
Ensimmäiset siemenet olen kuitenkin jo kylvänyt. Pari viikkoa sitten laitoin Himalajan jalkalehden syksyllä kerättyjä siemeniä kookospotteihin itämään. Vielä ei mitään niissä näy. 
Tänään kylvövuorossa oli tähtisilmä ja samettikukka. 



Tästä se taas lähtee! Vähän on ollut virta hukassa, mutta aurinko ja lumen alta pikkuhiljaa paljastuva nurmi saa mielen iloiseksi ja aika energiseksikin :)

Energistä alkavaa viikkoa teille jokaiselle!  
 

Avoimet Puutarhat 2015

Olen tässä miettinyt ja pyöritellyt ajatusta osallistumisestani tämän vuoden Avoimet Puutarhat -päivään. Kovasti tekisi mieleni ilmoittautua, mutta jokin vielä vähän jarruttelee. Viime vuonna jo olisin osallistunut, mutta päivä sattui olemaan sama jolloin siskonpoikani pääsi ripille. Suku meni tuolloin rakkaan harrastuksen edelle. 
Kertokaapa te, jotka olette osallistuneet kyseiseen päivään joko vieraana tai puutarhan omistajana, että mitä vinkkejä antaisitte vielä osallistumista harkitsevalle? Mitä olisi hyvä ottaa huomioon? Mitä vieraana odotat kyseiseltä päivältä ym.?

Eniten ehkä itseäni mietityttää, että jos kukaan ei tulekaan käymään? Olet kuitenkin nähnyt vaivaa saadaksesi kaiken kuntoon. Ja pitääkö kaiken olla ihan tiptop? Piha ja puutarhahan elää koko ajan, eikä tunnu koskaan olevan valmista.

Olisin kaikista kommenteista erittäin kiitollinen!