Huhuu, onkos täällä ketään??


Moi, pitkästä aikaa! On ollut kuulkaa aika kiireiset pari viikkoa. Tai oikeastaan toinen viikoista oli kyllä lomaviikko. Käytiin perheen kanssa hakemassa vauhtia Mallorcan lämmöstä ja vähän latailemassa akkuja. 


Loma oli enemmän kuin paikallaan ja mikäs tällaisissa maisemissa on lomaillessa :)

Hotellin alueella kasvoi paljon mielenkiintoisia ja eksoottisia kasveja. Osa oli meillä kesäkukkina kasvatettavia ja siten tuttuja ennestään. Paljon oli kuitenkin oudompia, kuten erilaisia palmuja.


Tämä havupuu oli kaunis, vaikka oksia olikin harvakseen. Kävyt olivat tuollaisessa rykelmässä melkein oksan kärjessä ja kooltaan hieman suurempia kuin krokettipallo. Arvatkaa, olisiko houkutellut tuoda tuollainen käpy mukana? No en lähtenyt kuitenkaan kiipeilemään:)





Tämän pasuunakukan huomasin vasta loman puolivälissä, vaikka sen ohi joka päivä olimme kävelleet. Ihan huikaisevan kokoinen ja mitkä kukat! Olisihan se komea, jos omalla pihallakin tällainen kasvaisi!
 Omani on kuitenkin vielä hengissä ja siihen täytyy olla tyytyväinen. Jos vaikka yhden kukan tekisi tänä kesänä niin olisin ensi kesään asti onnellinen :)


Lomafiilistelyn lopuksi kuva upeasta ihmeköynnöksestä. Lomalaisista vanhemmalla hieman totinen ilme, mutta älkää antako sen hämätä. Nautin lomasta täysin siemauksin! Ja tykkään olla sillä kameran toisella puolella enemmän. 

Ja mitä oli koto-Suomessa ja pihalla tapahtunut sillä aikaa niin se onkin kokonaan toisen postauksen kokoinen juttu. 

Ihanaa viikonalkua teille lomalaisille ja työniloa kaikille meille, jotka vielä saamme lomaa vähän odotella.   

10 kommenttia

  1. Mallorca on ihana saari. Tykkään siitä aina vaan!

    VastaaPoista
  2. Oltiin nyt ensimmäistä kertaa ja voisin lähteä uudelleenkin. Paljon jäi vielä näkemättä :)

    VastaaPoista
  3. Mukavia muistoja Mallorcasta on minullakin, mutta lähes 30 vuoden takaa. Saari on varmasti muuttunut. Luonto näyttää silti. Minulle ovat jääneet erityisesti mieleen keltaisina hedelmiä kantavat sitruunapuut sekä eläinpuiston kaktukset ja mehikasvit, jostain syystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hotellin pihalla oli omat istutusalueet juurikin kaktuksille ja mehikasveille. Olihan ne vähän eri kokoluokkaa...:)

      Poista
  4. Oij, ihanalla lomalla olette saaneet olla! Mää jo vähän ehdin huolestuakin, kun sieltä päin ei kuulunut mitään. Pari -kolme viikkoa tuommoisessa paikassa olisi varmaan sopiva, ehtisi tutkia tarkemmin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loma oli kyllä ihana! Toisaalta vähän takaraivossa kolkutteli kaikki ne pihahommat joiden tekemiselle paras aika oli juuri tuolloin reissun aikaan....Ja heti olisi pitänyt päästä tännekin jotain kirjoittelemaan, mutta työ ja arki iski päälle niin ei aiemmin ehtinyt:)
      Kiitos huolehtimisesta Pia <3

      Poista
  5. Ihanaa lomaa olette viettäneet! Mahtava pasuunakukka!

    VastaaPoista
  6. Tais Santorinilla olla noita samoja hassunnäköisiä puita. Lehdet/havut mitä nyt sitten ovatkaan, kasvavat jyrkästi taivasta kohden... Mikä lieneekään noiden puiden nimi. Ei taitais täälläpäin maailmaa menestyä, vaikka olisitkin tuonut kävyn tai pari siemenineen mukana. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritin ihan mielenkiinnosta googlettaakin vaikka millä hakusanalla, muttei onnistanut. Nyt jäi sellainen tiedonnälkä tuon puun suhteen:) Joo, ei kyllä näillä lakeuksilla olisi toivoakaan menestymisestä.

      Poista