Satupuutarha

Satupuutarha

sunnuntai 5. marraskuuta 2017

Villasukkarock!

Vuosi sitten opettelin kutomaan villasukat ja siitä hommasta ei sitten ole tullutkaan loppua! Jäin niin koukkuun tuohon hommaan, että koko ajan pitää käsissä olla kudelma. Ja lankoja on kuulkaa tullut osteltua niin paljon, että varasto on varmaan triplaantunut tässä vuoden aikana 🙈
Tässäpä hieman katselmusta siitä mitä kaikkea puikoilta on tipahtanut tämän vuoden aikana.  


Miehelle tein toiveiden mukaiset Ferrari -sukat huhtikuussa, juuri ennen formulakauden alkua. 




Pääsiäisen aikana osallistuin yhteisneulontaan ja Taimitarhan Pääsiäissukat näki päivänvalon.


Anelmaisia olin ihastellut jo pitkän aikaa ja vihdoin uskaltauduin mallia kokeilemaan itsekin. Se osoittautuikin aika helpoksi ja niin syntyi itselle hempeän pastelliset sukat. Ja perään tein toiset siskolle. 



Kesälläkään en osannut olla kutomatta. Niinpä lomareissulle otin junaan mukaan jälleen uuden mallin. Syntyi Sinikan Kukkasukat. Näistä tulikin melkein ylipolvensukat, ainakin tyttären jalassa. 



Näiden jälkeen ajattelin, että nyt tehdään välillä lyhyempiä sukkia. Teinkin yhdet syysvärityksellä. Näiden väriyhdistelmä olisi voinut olla kyllä parempi, mutta tytär nämä heti omi itselleen, joten ei kai ihan metsään mennyt :)


Toiset lyhyet sukat on muunnelma Anelmaisista. Lankana seiskaveikkaa valkoisena, turkoosina ja sateenkaarena. En edes yrittänyt kohdistaa tuota raitalankaa ja näistä tulikin aikas eriparit. Tykkään juuri näin!

 
No sittenhän alkoi uusi yhteisneulonta johon starttasin kyllä aika reilulta takamatkalta. Niina Laitisen Metsäretket ja miesten malli. Niin on polvisukat kelvanneet miehenikin jalkaan. Me ollaankin villasukkaihmisiä, sillä kotona kuljetaan villasukissa melkein aina.


Mukavaa saada käsille hommia puutarhakauden jälkeenkin:)

Mitäs sinä harrastat talviajan kun tuonne pihahommiin ei pääse? 

 

perjantai 27. lokakuuta 2017

Pionin siemenkylvö vol.2

Pioniseuran jäsenyyden myötä pioniharrastus otti jälleen uutta tuulta purjeisiin. Pionit on aina olleet mun heikkous ja joka kesä olen uuden lajikkeen hankkinut. Tänä vuonna lähti mopo käsistä ja kokoelma karttui neljällätoista uudella pionilajikkeella! Mukaanlukien nuo pioninjuurakot. Joille täytyy jostain pysyvä paikka löytää...

Noh, sitten sorruin tilaamaan pioninsiemeniä, jotta olisi kylvöjä mitä tehdä. Nämä siemenet tulivat toiselta pioniharrastajalta ja pelkästään lajinimetkin kuulostivat lupaavilta: 
* hennon vihertävä kaukaasianpioni
* keltainen kaukaasianpioni
* punainen kaukaasianpioni
* P. lactiflora 
* Ruusupioni

Edit: kuvat lisätty Carita Forsberg-Heikkilän luvalla. Kuvissa emotaimet joista siemenet kerätty. Kuvat Caritan ottamia. Ylärivissä valkoinen P. lactiflora ja punainen kaukaasianpioni. Alarivissä hennon vihertävä ja keltainen kaukaasianpioni. Hurmaavia ♥




Aikaisemminkin olen yrittänyt kasvattaa pioneja siemenestä. Silloisessa kokeilussa oli puupionin siemenet, heikolla menestyksellä. Yksikään ei itänyt. Näiden luonnonlajien pitäisi olla varmempia siinä suhteessa. 


Kylvin siemenet noin sentin syvyydelle ja jokaisen omaan pottiinsa. Nimesin vielä joka potin, jotta keväällä olisi helpompaa tunnistaa mahdollinen kasvu ja pioni. Löytyipä siemenlaatikoista vielä avaamatonkin pussi niitä puupionin siemeniä. Heitin ne ensin veteen ja katsoin olisiko niistä mihinkään. Itämiskelpoiset siemenet nimittäin putoavat vesiastian pohjalle. Pari siementä näistä pääsi jatkoon. 





 Tämän kennoston upotin sitten kyltteineen päivineen tuonne toiseen kasvilaatikkoon. Saa siellä rauhassa muhia ensi kevääseen. 



 Pionin siemen kasvattaa ensin juuren, sitten vasta silmun josta varsi kasvaa. Taimettumisen jälkeen kukin taimi siirretään omaan ruukkuun kasvamaan. Ensimmäiset vuodet pioni keskittyy kasvattamaan  lehtiä. Varret kehittyvät vähitellen. Taimettumisesta kukintaan saattaa kestää 3-5 vuotta. 

Tälle odotusajalle täytyy sitten taas keksiä jotain muuta puuhaa 😅 Ehkä hurahtaa johonkin toiseen lajiin?