Haastajana Tuulikki Kukkia ja koukeroita -blogista

Huh huh! 
Nyt sain viidestä eri blogista saman Liebster Award -haasteen, joten näitä vastauspostauksia tulee nyt monta. En yritäkään mahduttaa kaikkia yhteen vaan teen jokaisesta oman. Jaksatte paremmin sitten lueskella:)
Tästä taitaakin tulla aikamoinen syväluotaus tämän puutarhurin sielunmaailmaan. 





Ensimmäinen haaste tuli Tuulikilta Kukkia ja koukeroita -blogista.  

Tuulikin kysymykset:
 
1. Miksi bloggaat?
 Olen pitänyt puutarhapäiväkirjaa siitä asti kun hurahdin puutarhailuun. Kirjoitin kaikki kokeilut, ostokset, kasvattamiset ym. itselle muistiin ja teen sitä osittain vieläkin. Sitten sattumalta eksyin johonkin puutarhablogiin ja siitä se sitten lähti. Kauan toki mietin aluksi, että uskallanko ja kiinnostaako ketään. Nyt tähän on jäänyt koukkuun ja minulle on todella tärkeää päästä lukemaan seuraamiani blogeja ja välillä eksyä ihan uusiinkin tuttavuuksiin. 
Ja onhan täältä helppo tarkistaa mitä on milloinkin tehnyt. Sellainen virtuaalinen päiväkirja kai tämä mulle on. 

  2. Onko sinulla ärsyttäviä tapoja – jos, niin mitä?
 Lasten mielestä aamuherätyksen yhteydessä ei tarvitsisi alkaa tarinoimaan eikä varsinkaan kyselemään mitään juttuja. Haluaisivat heräillä rauhassa eivätkä joutua heti ensimmäiseksi äidin tenttiin:)

3. Mikä on elämän tarkoitus?

 Jaa-a. Kait se on elää mahdollisimman hyvä elämä. Sellainen tasapainoinen kaikinpuolin. 

4. Tarkkaan valmiiksi suunniteltu vai täysin fiiliksen mukaan?
 Riippuu ihan täysin asiasta. Puutarhassa muka suunnittelen hyvinkin tarkkaan esim. talvella jotain kesän istutuksia. Sitten kun saan sormet multaan niin lopputulos on jotain ihan muuta kuin alkuperäinen suunnitelma! Taidan kallistua tuon fiiliksen puolelle...

5. Viisi sanaa joilla kuvailisit itseäsi?
Spontaanihko, touhukas (ei välttämättä aikaansaava aina), sosiaalinen, nautiskelija ja ....reilu.

6. Mikä on bravuurisi ruoanlaitossa?
 En ole mikään "kokki" ja ruoanlaitto on pikemminkin pakko touhua. Kinkku-pekonipasta käy kyllä aina kaupaksi kun sitä tekee :)

7. Sinun lapsuutesi toiveammatti?
Ihan lapsena haaveilin sairaanhoitajan ammatista kun paras kaverinikin aikoi siksi (ja sittemmin valmistuikin). Yläasteelta tuonne lukioon ja ammattikouluun asti olin varma, että minusta tulee muotisuunnittelija. No eipä tullut. 

8. Minkäväriset vaatteet sinulla on päälläsi juuri nyt?
 Tummansiniset farkut, keväänvihreä toppi ja musta reikäneule. 

9. Minkäikäinen on "keski-ikäinen"?
...mun ikäinen? Vaikken haluaisi tunnustaakaan, kun se kuulostaa siltä, että silloin on jo oikeasti vanha:) 

10. Miten asut?
Omakotitalossa, miehen ja kolmen lapsen kanssa. 

11. Linkkaa tähän omasta blogistasi se postaus,
mistä itse pidät kaikkein eniten
tai vaihtoehtoinen kysymys:

Mikä on paras stressinpoistokeinosi?

Parasta lääkettä stressiin on lähteä tuonne pihalle pyllistelemään ja kitkemään vaikka rikkaruohoja. Siinä mieli lepää. 


7 kommenttia

  1. Näitä on mukava lukea ja oppia samalla tuntemaan bloggaajaa paremmin!

    Leppoisia syystuulia täältä Mantelilaaksosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ihan samaa mieltä! Mukavaa syksyn jatkoa sinne Mantelilaaksoon :)

      Poista
  2. Olipa kiva kun otit vastaan haasteen, ja niin monta sinulle tuli, ja ihan mahtavaa kun vastaat kaikkiin!! Samanlainen fiilistelijä ja suunnittelija olen minäkin, silloin kun tosissaan innostuu jostain puutarhahommasta, ei muista aikaisempia suunnitelmia ollenkaan ;)) Mukavia vastauksia - oli kiva lukea!
    Hyvää viikonloppua sinulle !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vain Tuulikki haastamisesta! Näihin on kiva vastailla:)
      Hyvää viikonloppua sinullekin!

      Poista
  3. Kivat vastaukset, kivoihin kysymyksiin! Näitä on mukavaa lukea ja odotankin seuraavia vastauksiasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seuraavana vastailenkin sinun tekemiin kysymyksiin:)

      Poista
  4. Mukavaa luettavaa! Samansuuntaisia ajatuksia itsellänikin monesta asiasta, varsinkin neloskohtaan samaistuin ihan täpöllä! ;) Ihanat pionit! =)

    VastaaPoista