Ensimmäiset itäneet

Monessa blogissa on jo vilahdellut kaikenlaista vihreää kylvösten muodossa. Osalla taimet on ehtineet jo varsin tanakoiksi. 
Mulla käynnistyminen on ollut hieman hitaampaa ja toisaalta ihan tietoistakin. Yleensä olen innoissani kylvänyt jo helmi-maaliskuun vaihteessa kaikkea mahdollista ja sitten viimestään huhtikuulla olen ihmetellyt, että mitä näiden honkeloiden kanssa oikein tehdään kun uloskaan ei pääse istuttelemaan vielä pariin kuukauteen. 
Edellisessä postauksessa kerroin kylväneeni samettikukkaa ja tähtisilmää. Molemmat ovat itäneet ja vieläpä aika nopeasti. 



Maaliskuun 1.pvä laitoin kookosnappeihin itämään Himalajan jalkalehden siemenet, mutta niissä ei näy mitään merkkiä vielä. Joten odotellaan, odotellaan....

Nytpä voisi tutkia tarkemmin noita varastoon kertyneitä siemeniä, josko laittaisi lisää itämään. Mulla on paha tapa säilöä vanhojakin siemeniä, vaikka itävyys niissä ei enää ole kovinkaan taattua. En vaan raaski heittää poiskaan. Ja kuitenkin joka syksy tulee kerättyä omista kasveista siemenet talteen. Kierre on loputon....



 
 

8 kommenttia

  1. Tähtisilmää olen nähnyt puutarhalla, kaunis kukka. Ois kiva kuulla miten kasvu etenee. Sama homma; siemeniä on vaikka kuinka (ja vanhoja), mutta uusia vaan pitää saada :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensimmäistä kertaa tähtisilmää kasvattelen. On kyllä nätti kukka, toivottavasti onnistuu. Pidän ajantasalla:)

      Poista
  2. Tuo Himalajan jalkalehti on mielenkiintoinen kokeilu. Mistä sen keksit?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen saanut sellaisen joskus taimenvaihdossa ja viime kesänä se teki ensimmäisen kerran kukinnan jälkeen hedelmän. Otin siitä siemenet talteen ja nyt sitten laitoin ne multiin. Tai siis kookokseen ;)

      Poista
  3. Kylvösten kanssa kärsivällisyyttä tarvitaan, joskus itävät vasta seuraavana keväänä!

    VastaaPoista
  4. Se on ihan totta! Puutarhurointi kasvatta luonnetta ja tällaisen hätähousunkin on ollut pakko taipua luonnon tahtoon :)

    VastaaPoista
  5. Tähtisilmä minustakin kaunis kukka. Onnea kylvöillesi! Kyllähän tähän hommaan hurahtaa joka kevät. Kävinkin eka kertaa blogissasi. Tosi mukavalta näyttää, liityinkin seuraajaksi saman tien. Tervetuloa vastavierailulle: http://pihakuiskaajanpuutarha.blogspot.fi/
    Ihanaa ja onnelista pääsiäistä sinulle,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa Satupuutarhaan Anneli! Pitääpä käydä kurkkaamassa sinun blogiasi. Mukavaa Pääsiäisen aikaa sinullekin :)

      Poista